Coeur Brisé soitti kulttuuritalolla, ja olin tietenkin katsomassa. Olin katsomassa jo kun Marcel "Marceau" St. Exypery astui ulos valkoisesta limusiinista punaiselle matolle,  näyttäen täysin androgyyniltä, huulet punattuina, vaaleanpunaiset hiletekoripset räpsyen, tupakka käryten sen pitkän tikun päässä, jonka nimeä en vieläkään onnistu muistamaan. Olkapäillään minkkiturkis, lumenvalkeat ajellut sääret paljastuen lyyen hameen alta Marcel Marceau käveli punaisissa korkokengissään sisään kultuuritalon ovesta, kun kymmenet fanit kurkottivat käsillään koskettaekseen, edes hipaistakseen häntä, minä heidän kaikkien joukossaan. Ovella Marceau kääntyi, ja heitti lentosuukon, punaiset huulet koskettivat valkoisten käsineiden päätä, ja lennättivät suukon ilmaan.
Hän oli niin kaunis.